
25-vuotias Gabriel Martinelli nousi Brasilian suureksi sankariksi, kun hän laukoi voittomaalin lisäajan viime hetkillä.
MM-vetovihje: Ranska–Ruotsi ti-iltana – over 3.5 maalia haisee vahvasti
MM-vetovihje: Englanti vs. Kongon DT ke-iltana – tasuria lapulle ja yllätystä hakemaan
Brasilia kaatoi Japanin numeroin 2-1 (0-1) pudotuspelien 1. kierroksen ottelussa Houstonissa, USA:ssa maanantai-iltana.
Lue myös:
Avausjakso edettiin paljolti Japanin pelisuunnitelman mukaan. Joukkue piti Brasilian täysin pois maalipaikoilta ja viimeisteli itse ainoasta paikastaan, kun Kaishu Sano laukoi pallon vasempaan alapesään 29. minuutilla.
Toiselle jaksolle tuli piristynyt Brasilia, ja Japani oli hätää kärsimässä. Casemiro pääsi puskemaan avopaikasta, mutta Japanin puolustaja Takehiro Tomiyasu pelasti varman maalin maaliviivalta.
Mutta sitten 56. minuutilla Brasilia tasoitti. Gabriel Magalhães jakeli namusyötön maalinedustalla, ja nyt Casemiron pusku onnistui, 1-1. Vain hetkeä myöhemmin Vinicius Junior laukoi tolppaan.
Brasilia hallitsi, mutta ei tuntunut pääsevän enää aivan loistopaikoille, joten edessä häämötti jo jatkoaika. Mutta lisäajalla Brasilia sai vielä yhden tilanteen, josta Gabriel Martinelli laukoi pallon oikean tolpan kautta sisään, 2-1!
Brasilia kohtaa neljännesvälierissä voittajan ottelusta Norsunluurannikko–Norja. Ottelu pelataan New Jerseyssä sunnuntaina 5. heinäkuuta.
Gabriel Martinelli ratkaisee
Jos video ei aukea, voit koittaa avata sen TÄSTÄ.
Jos video ei aukea, voit koittaa avata sen TÄSTÄ.
— —
Sunnuntai 28.6.
Etelä-Afrikka – Kanada 0-1
Maanantai 29.6.
Pudotuspelit: Brasilia – Japani (MTV) 2-1
Pudotuspelit: Klo 23.30 Saksa – Paraguay (MTV)
Tiistai 30.6.
Pudotuspelit: Klo 04.00 Hollanti – Marokko (Yle Areena, TV2)
Pudotuspelit: Klo 20.00 Norsunluurannikko – Norja (Yle Areena, TV2)
Keskiviikko 1.7.
Pudotuspelit: Klo 00.00 Ranska – Ruotsi (Yle Areena, TV2)
Pudotuspelit: Klo 04.00 Meksiko – Ecuador (Yle Areena, TV2)
Pudotuspelit: Klo 19.00 Englanti – Kongon Demokraattinen tasavalta (MTV)
Pudotuspelit: Klo 23.00 Belgia – Senegal (MTV)
Torstai 2.7.
Pudotuspelit: Klo 03.00 USA – Bosnia ja Hertsegovina (MTV)
Pudotuspelit: Klo 22.00 Espanja – Itävalta (Yle Areena, TV2)
Perjantai 3.7.
Pudotuspelit: Klo 02.00 Portugali – Kroatia (Yle Areena, TV2)
Pudotuspelit: Klo 06.00 Sveitsi – Algeria (Yle Areena, TV2)
Pudotuspelit: Klo 21.00 Australia – Egypti (MTV)
Lauantai 4.7.
Pudotuspelit: Klo 01.00 Argentiina – Kap Verde (MTV)
Pudotuspelit: Klo 04.30 Kolumbia – Ghana (MTV)
Neljännesvälierä 1: Klo 20.00 (MTV)
Sunnuntai 5.7.
Neljännesvälierä 2: Klo 00.00 (MTV)
Neljännesvälierä 3: Klo 23.00 (Yle Areena, TV2)
— —
Maanantai 6.7.
Neljännesvälierä 4: Klo 03.00 (Yle Areena, TV2)
Neljännesvälierä 5: Klo 22.00 (MTV)
Tiistai 7.7.
Neljännesvälierä 6: Klo 03.00 (MTV)
Neljännesvälierä 7: Klo 19.00 (Yle Areena, TV2)
Neljännesvälierä 8: Klo 23.00 (Yle Areena, TV2)
Torstai 9.7.
Puolivälierä 1: Klo 23.00 (Yle Areena, TV2)
Perjantai 10.7.
Puolivälierä 2: Klo 22.00 (MTV)
Sunnuntai 12.7.
Puolivälierä 3: Klo 00.00 (Yle Areena, TV2)
Puolivälierä 4: Klo 04.00 (MTV)
— —
Tiistai 14.7.
Välierä 1: Klo 22.00 (Yle Areena, TV2)
Keskiviikko 15.7.
Välierä 12: Klo 22.00 (MTV)
Sunnuntai 19.7.
Pronssiottelu: Klo 00.00 (MTV)
Finaali: Klo 22.00 (Yle Areena, TV2)
Finaali pelataan 82 500 katsojaa vetävällä MetLife Stadiumilla New Jerseyssä.










