
Portugalin maajoukkueen ja Al Nassrin Cristiano Ronaldo täyttää torstaina 41 vuotta. Hyvää syntymäpäivää mestarille!
Ikinuori Cristiano Ronaldo siirtyi vuoden 2022 lopussa Saudi-Arabian pääsarjajoukkue Al Nassriin todella rahakkaalla sopimuksella. Sitä ennen hän pelasi puolitoista vuotta ManU:ssa, josta lähti kuitenkin riitaisasti.
Ennen sitä mies pelasi Juventuksessa (2018–2021), Real Madridissa (2009–2018) ja Unitedissa (2003–2009). Ennen suurseuroissa pelaamista hän aloitti ammattilaisuransa Sporting CP:ssä vuonna 2002.
Ronaldosta tuli Real Madridin historian eniten maaleja tehnyt pelaaja lokakuussa 2015, jolloin hän ohitti maalimäärässä legendaarisen Raulin. Hän on tehnyt 24 vuotta kestäneellä ammattilaisurallaan 961 maalia virallisissa otteluissa.
Ronaldo on myös voittanut urallaan paljon. Mestarien liigan mies on voittanut viisi kertaa, Espanjan mestaruuksia on kaksi, Valioliigan mestaruuksia kolme ja Italian mestaruuksia kaksi. Fifan Ballon d’Orin hän on voittanut peräti viisi kertaa.
Portugalin maajoukkueessa hän on pelannut vuodesta 2003 lähtien 226 ottelua, joissa on syntynyt komeasti 143 maalia. Portugali voitti Ronaldon johdolla EM-kultaa kesällä 2016. Hän tullee pelaamaan uskomattomasti kuudennet MM-kisansa kesällä 2026.
Cristiano Ronaldo ja fanikohtaamiset
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.








