
FF Jarossa äskettäin päättyneellä sarjakaudella debytoinut hyökkääjä Rudi Vikström jatkoi vakuuttavaa kauttaan Minihuuhkajien paidassa.
Suomen U19-pojat (2007 ja myöhemmin syntyneet) avasi EM-karsintaturnauksen makealla 3–2-voitolla Islannista.
Ottelun hahmo oli Suomen 18-vuotias Rudi Vikström, joka teki kaikki kolme maalia EM-karsintadebyytissään! Nuorukainen debytoi Veikkausliigassa äsken päättyneellä kaudella FF Jaron paidassa.
Suomi johti ottelua kahteen otteeseen Vikströmin maaleilla, mutta Islanti tuli molemmilla kerroilla tasoihin. Vikströmin toinen osuma oli puolittainen saksipotku. Mutta 87. minuutilla Vikström iski vielä kerran upealla nostolla ja kruunasi ottelunsa hattutempulla.
– Voitto tuntuu mahtavalta, vaikka emme pystyneet tänään parhaimpaan suoritukseemme. Tässä ryhmässä on jotain erityistä – olemme tehneet myöhäisen voittomaalin niin monesti aiemminkin. Joukkueen mentaliteetti on todella vahva. Rudi ansaitsee totta kai erityismaininnan upeasta ottelustaan, kommentoi päävalmentaja Peter Lundberg Palloliiton sivuilla.
Suomen karsintaurakka jatkuu Romaniaa vastaan lauantaina. Lohkon kaksi parasta joukkuetta ja karsintojen paras lohkokolmonen etenevät jatkokarsintoihin.
Suomen seuraavat ottelut (Suomen aikaa):
La 15.11. klo 16.00 Romania – Suomi, Anghel Iordanescu (Voluntari)
Ti 18.11. klo 16.00 Andorra – Suomi, Football Centre FRF (Buftea)
Rudi Vikström tekee voittomaalin
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Lähde: Palloliitto








