HJK:lta kova ratkaisu – sulkee Klubipäädyn turvallisuussyistä 

HJK on päättänyt oma-alotteisesti sulkea Klubipäädyn ensi kauden alussa vähintään viiden ottelun ajaksi.

HJK kertoo tiedotteessaan tekevänsä tämän päätöksen ottelutapahtumien turvallisuuden varmistamiseksi ja vastuullisen kannattajakulttuurin edistämiseksi.

HJK:n ja KuPS:n välinen päätöskierroksen ottelu keskeytettiin sunnuntaina heti alussa, kun HJK:n kannattajapäädystä ammuttiin kentälle ilotulitteita. Erotuomari Mohammad Al-Emara määräsi molemmat joukkueet pukukoppeihin.

Lue myös:

– HJK pyytää anteeksi sunnuntain ottelun tapahtumia. Olemme tehneet lukuisia toimenpiteitä katsomoturvallisuuden eteen sekä aktiivista yhteistyötä viranomaisten ja Palloliiton kanssa, mutta se ei selkeästi ole ollut riittävästi. Nyt päätetyillä toimilla haluamme ennen kaikkea turvata ottelutapahtumien turvallisuuden, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti sanoo joukkueen verkkosivuilla.

Mikäli katsomon sulkeminen viiden ottelun ajaksi ei riitä, HJK on valmis pitämään Klubipäädyn kiinni niin pitkään, että ongelmat saadaan ratkaistua. Kaikkia häiriökäytökseen syyllistyneitä tullaan sanktioimaan tunnistamisen perusteella. Tavoitteena on, että kaikilla katsojilla on oikeus turvalliseen ja yhdenvertaiseen otteluelämykseen.

– Koko seurayhteisön tahtotila on, että häiriökäyttäytymiseen syyllistyneet eivät ole enää tervetulleita HJK:n kotiotteluihin. Tulemme tekemään vielä entistä enemmän ja järeämpiä toimenpiteitä tunnistamiseen ja valvontaan liittyen, jotta saamme häiriökäyttäytymisen kitkettyä katsomosta, Riihilahti sanoo.

Lähde: HJK

Edellinen artikkeliVideo: Kolumbialaislegenda James Rodríguez jakeli häikäisevän läpisyötön Meksikon liigassa
Seuraava artikkeliVideo: Papiss Cissé teki 7 maalia Sunnuntailiigassa – pelaajilla 1801 ottelun Valioliiga-kokemus

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän