
Isänpäivä huipentuu todelliseen herkkupalaan, kun Manchester City ja Liverpool iskevät yhteen sunnuntain viimeisessä Valioliiga-ottelussa. Tässä vetovihjeet klo 18.30 alkavaan otteluun.
Manchester City – Liverpool
Kotijoukkue Manchester City lähtee sunnuntain herkkupalaan ennakkosuosikkina kotietunsa turvin. City on ollut viime viikkojen aikana vahvassa iskussa, sillä joukkue on kerännyt viidestä edellisestä Valioliiga-ottelustaan 12 pistettä. Myös Mestarien liiga on käynnistynyt Cityn osalta loistavasti, kun neljän pelatun ottelun jälkeen pistesarakkeesta löytyy 10 pistettä.
Manchester Cityn ykköstykki Erling Haaland on aloittanut kautensa upeasti, sillä Haaland on iskenyt kymmenessä Valioliiga-ottelussa jo 13 maalia. Kun tähän lisätään vielä Mestarien liigassa tehdyt viisi maalia sekä Norjan paidassa isketyt 12 maalia niin voitanee todeta, että meno on ollut hurjaa.
Vierasjoukkue Liverpool katkaisi edellisellä ottelukierroksella peräti neljän ottelun mittaisen tappioputkensa Valioliigassa, sillä Liverpool nappasi 2-0 kotivoiton Aston Villasta. Liverpool jatkoi voittokulkuaan myös Mestarien liigassa, kun Real Madrid kaatui Anfieldilla 1-0 lukemin vahvan esityksen päätteeksi.
Liverpool on hallinnut joukkueiden keskinäisiä Valioliiga-otteluita, sillä City on onnistunut voittamaan vain yhden kahdeksasta edellisestä kohtaamisesta. City on ollut kovassa iskussa Haalandin johdolla, mutta tänään Guardiolan suojatit saavat tehdä täyden päivätyön pisteiden eteen.
City on asetettu ottelun kertoimissa suureksi suosikiksi, mutta me lähdemme hakemaan tulosta vierasjoukkueen kautta ja nappaamme vetokupongille X2-valinnan, johon esimerkiksi Coolbet tarjoaa kirjoitushetkellä 1.94 kertoimen.






