
Sunnuntain vetovihjeet tulevat Liverpoolin ja Manchester Unitedin välisestä huippuottelusta. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30.
Liverpool – Manchester United
Valioliigassa pelataan sunnuntaina kaksi ottelua. Ehdottomasti mielenkiintoisin ottelu nähdään Anfieldilla, kun Liverpool kohtaa Manchester Unitedin klo 18.30 alkaen.
Kotijoukkue Liverpool aloitti kautensa viidellä perättäisellä voitolla. Tämän jälkeen voittokulku on kuitenkin pysähtynyt ja Liverpool on hävinnyt kolme edellistä otteluaan. Valioliigassa Liverpool hävisi viime hetken osumilla Crystal Palacelle ja Chelsealle, kun puolestaan Mestarien liigan puolella Liverpool kärsi 1-0 tappion Galatasaraylle.
Vierasjoukkue Manchester Unitedin kauden alku oli lähes katastrofaalinen, mutta viime viikkojen aikana United on kuitenkin onnistunut keräämään pisteitä kelpo tahdilla. United lähtee sunnuntain otteluun sarjataulukon sijalta 11, kun seitsemästä ottelusta on kasassa kymmenen pistettä.
Liverpool lähtee kotiotteluunsa luonnollisesti suurena ennakkosuosikkina. Liverpoolin esitykset ovat kuitenkin ailahdelleet viimeisten viikkojen aikana ja näin ollen vierasjoukkue Manchester Unitedilla voisi olla tänään mahdollisuus yllätykseen. Manchester United on hakenut voiton Liverpoolista viimeksi vuonna 2016, joten voitanee todeta, että United ei ole juhlinut Anfieldilla.
Liverpool on päästänyt vähintään yhden maalin kuudessa edellisessä ottelussa, kun puolestaan United on jäänyt vain kertaalleen ilman maalia kuudessa edellisessä Valioliiga-ottelussaan.
Me uskomme, että Anfieldilla tullaan näkemään tänään viihdyttävä ottelu ja me lähdemme hakemaan otteluun maaleja. Sunnuntain vetovihjeeksi poimitaankin yli 2,5 maalia & yli 8,5 kulmapotkua -kohde, johon esimerkiksi Coolbet tarjoaa kirjoitushetkellä 1.98 kertoimen.






