
Sunnuntain vetovihjeet tulevat Puolan ja Suomen välisestä MM-karsintaottelusta. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 21.45.
Puola – Suomi
Puola ja Suomi kohtaavat sunnuntaina klo 21.45 alkaen. Ottelussa on jaossa todella tärkeitä pisteitä, sillä Puola ja Suomi taistelevat tiukimmin G-lohkon toisesta sijasta Hollannin takana. Puola ja Suomi kohtasivat jo aiemmin Olympiastadionilla, jolloin Suomi nappasi 2-1 kotivoiton.
Puola vaihtoi valmentajaa tappioon päättyneen Suomi-ottelun jälkeen. Michal Probierz sai lähtöpassit ja hänen tilalleen tuli Jan Urban. Puolan ensimmäinen ottelu Urbanin alaisuudessa sujui vallan mainiosti, kun Puola onnistui venymään vieraskentällä 1-1 tasapeliin Hollannin kanssa. Puolan kokoonpanossa nähtiin jälleen myös joukkueen kapteeni Robert Lewandowski, joka ei suostunut pelaamaan Probierzin alaisuudessa.
Suomi lähtee sunnuntai-illan otteluun suurehkona altavastaajana, vaikka kotiottelu päättyikin Suomen 2-1 voittoon. Suomella on ottelun alla hieman haasteita kokoonpanon kanssa, sillä kapteeni Lukas Hradecky sekä keskikenttämies Rasmus Schuller puuttuvat kokoonpanosta.
Puolan ja Suomen välisessä ottelussa pelataan tärkeistä pisteistä, joten maali-iloittelu voi jäädä hyvinkin näkemättä. Puola on kotikentällään jättimäinen ennakkosuosikki, eikä maiden edellisen ottelun lopputulokseen kannata nojata liiaksi. Puolan materiaali on pykälää laadukkaampi kuin Suomella ja kun tähän lisätään vielä kotietu niin sunnuntain vedot lähdetään pelaamaan Puolan kautta. Esimerkiksi Coolbet tarjoaa kirjoitushetkellä Puola + alle 3,5 maalia yhdistelmävedolle mukavan 2.03 kertoimen joka kelpaa mainiosti mukaan sunnuntain peleihin.






