Puolitoista vuotta sitten 85-vuotiaana kuolleen toimittajalegenda Juha Jokisen kunniaksi kunnon nostalgiavideo. Tässä oheisessa videossa on Urheiluruudun jännittävä ja asiantunteva raportti Meksikon MM-kisoista 1986.
Mukavalla kasarirusketuksella varustettu toimittajalegenda Juha Jokinen juonsi Urheiluruutua kesäkuun alussa vuonna 1986. Pentti Salmi puolestaan toimitti ansiokkaasti raporttia Meksikosta.
Turnaus piti alun perin pelata Kolumbiassa, mutta maalla ei lopulta ollutkaan varaa kisojen järjestämiseen. Niinpä Meksikosta tuli ensimmäinen maa, joka sai kisat järjestettäväkseen toista kertaa historiassaan.
Argentiina dominoi kisoja Diego Maradonan ja Jumalan käden johdolla. Kisoissa nähtiin myös kaksi MM-historian kuuluisinta maalia.
Meksikon kisoihin lähdettiin neljän vuoden takaa tutulla joukkuemäärällä, kun turnaukseen osallistui 24 maata. Pelisysteemiä oli kuitenkin muutettu siten, että pudotuspeleihin pääsi 16 parasta joukkuetta ja pudotuspelivaiheen lohkoista oli luovuttu.
Kisojen päänäyttämönä toimi Azteca-stadion, jonka lehtereille mahtui 115 000 katsojaa.
Urheiluruudun raportti kesäkuussa 1986
Jos video ei jostain syystä aukea, niin voit katsoa sen TÄSTÄ.