Video: Tampere United nousee Ykköseen – Tammelan stadionilla komea yleisömäärä

Takavuosien moninkertainen Suomen mestari Tampere United teki kovan tempun, kun joukkue varmisti nousunsa Ykköseen melkoisessa trillerissä.

Tampere United kaatoi HJS:n rankkarikisan jälkeen numeroin 4-3 Kakkosen nousukarsintojen toisessa osaottelussa Tammelan stadionilla sunnuntaina. Ottelun yleisömäärä oli tälle tasolle komea 2157.

Hämeenlinnalainen HJS voitti avausosaottelun kotikentällään numeroin 3-1. Joukkue oli lähellä nousua Ykköseen Tampereella, mutta Tampere Unitedin Jani Alaperä teki sunnuntaina 3–1-maalin 88. minuutilla, ja näin mentiin jatkoajalle.

Kun jatkoajalla ei nähty ratkaisua, selvitettiin nousija rankkarikisassa. TamU:n Anton Bright laittoi pallon reppuun. Aiemmin urallaan HJK:ssa pari Suomen mestaruuttakin voittanut HJS:n konkari Medo sen sijaan laukoi rankkarin yli.

Samalla varmistui Unitedin nousu. TamU oli vuosituhannen alkupuolella menestysseura, joka voitti muun muassa kolme Suomen mestaruutta (2001, 2006 ja 2007). Seura ajettiin konkurssiin kesällä 2011, jonka jälkeen kannattajien ylläpitämänä uutta tulemista lähdettiin hakemaan Kutosesta.

KATSO MYÖS: Video: Ilves syötteli SJK:n aivan solmuun – Roope Riski laittoi pallon lopuksi tyhjiin

Tampere United nousee

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Jos twiitti ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Edellinen artikkeliVideo: Robin Lod painoi maalin – Minnesota United etenee MLS:n pudotuspeleihin
Seuraava artikkeliVideo: Tasan 37 vuotta sitten – Mika Aaltonen laukoi uskomattoman voittomaalin San Sirolla

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän