FF Jaro kertoo verkkosivuillaan, että viime kaudella keskikenttää dominoinut Hendrik Helmke on solminut joukkueen kanssa pelaajasopimuksen, joka ulottuu tämän kauden loppuun.
Jaron harjoitusvahvuuteen helmikuun puolessa välissä liittynyt saksalais-brasilialainen keskikenttäpelaaja oli viime kaudella yksi Veikkausliigan parhaimmista pelaajista. Mies pelasi Jaron paidassa 21 Veikkausliigaottelua, joissa syntyi neljä maalia ja kuusi maalisyöttöä. Pietarsaarelaisyleisön suosikiksi nostettu Helmke valittiinkin Jaron Vuoden pelaajaksi kauden päätteeksi.
Kesken kauden elokuun alussa Helmke siirtyi Norjan pääsarjaan Tromsö IL:n joukkueeseen pitkällä sopimuksella. Norjalaisjoukkueen mukana Helmke pääsi pelaamaan kovien liigaotteluiden lisäksi Euroopan kentillä. Kausi päättyi kuitenkin Norjassa pettymykseen, sillä Tromsö tippui kauden päätteeksi sarjaporrasta alemmaksi eikä Euroopassakaan menestystä tullut. Kuluvan vuoden alussa Helmke ja Tromsö purkivat keskinäisen pelaajasopimuksen.
Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka on tyytyväinen Helmken sopimukseen, mutta muistuttaa samalla töitä olevan paljon jäljellä taloudellisella puolella.
– Aloitimme kampanjan asian puolesta, jonka avulla halusimme turvata urheilullisen menestyksen ja taloudellisen puolen. Urheilullinen puoli on nyt meidän mielestä tämän sopimuksen myötä kunnossa, mutta taloudellisella puolella on vielä paljon haasteita. Kampanja jatkuu yhä, sillä olemme noin puolessa välissä tavoitetta. Haluan jo tässä vaiheessa kiittää kaikkia omistajia ja muita faneja, jotka ovat antaneet oman panoksensa asian puolesta, toteaa Jaron toimitusjohtaja Niklas Storbacka.
Katso alta Helmken jumalstatusta alleviivaava fiilistelyvideo.