HIFK:ltä pahaenteinen tiedote – toiminnan jatkuminen vaakalaudalla

Ykkösessä kuudenneksi kaudella 2023 sijoittunut HIFK Fotboll Ab julkaisi tiistai-iltapäivällä tiedotteen vakavasta taloudellisesta tilanteestaan.

Seura vetoaa avoimessa kirjeessään kaikkiin, joilla on halua, että HIFK:n jalkapallon edustusjoukkueen toiminta jatkuisi.

Heinäkuussa käynnistynyttä osakeantia päätettiin jatkaa lokakuun loppuun saakka, koska 300 000 euron minimitavoitteeseen annissa ei ylletty. Tavoite on yhä saavuttamatta, ja HIFK:n rahantarve on annin minimitavoitetta suurempi.

Osakeannin jatkamisesta vielä marraskuun 16. päivään saakka 2023 päätti yhtiökokous, joka valtuutti hallituksen jatkamaan antia.

Lähiviikot ratkaisevat HIFK:n edustusjoukkueen kohtalon

Seuran toimintaa rasittavat ennen kaikkea vuosien varrella kertyneet vanhat velat sekä myös kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan päätös 96 000 dollarin korvauksista valmentaja Fabrizio Piccaretalle vuoden 2022 tapahtumista.  

Mikäli HIFK ei saa uutta rahoitusta marraskuun aikana, ei seuran edustusjoukkueella ole enää edellytyksiä jatkaa toimintaansa. HIFK esittääkin avunpyynnön kaikille, jotka haluavat jalkapallon edustusjoukkueen jatkavan.

Lähde ja koko tiedote: HIFK

— —

KATSO MYÖS: Video: PK-35 nousee Kakkosesta Ykkösliigaan – ratkaisumaali JIPPOn verkkoon jatkoajalla

Edellinen artikkeliVideo: PK-35 nousee Kakkosesta Ykkösliigaan – ratkaisumaali JIPPOn verkkoon jatkoajalla
Seuraava artikkeliKlassikkovideo: Ainutlaatuinen hattutemppu – kaksi maalia suoraan kulmapotkusta ja yksi vaparista Englannin Ykkösliigassa

3 Kommentit

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän