UCL neljännesvälierät: Inter – Liverpool 16.2.2022

Inter ja Liverpool mittelevät paremmuudestaan Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa Milanossa.

Ennakkosuosikkina taistoon lähtevä Liverpool on ollut kuumassa iskussa. Kalenterivuosi 2022 on korkattu vailla tappioita ja Afrikan mestaruuskisoista palanneet superstarat Sadio Mane ja Mo Salah ovat jälleen joukkueen käytettävissä. Tämä luonnollisesti nostaa Liverpoolin osakekurssia reippaasti arvokkaammaksi. Lähtökohtaisesti molempien herrojen pitäisi myös avauksessa tänään olla.

Inter pääsee myös melko pitkälti ihannekokoonpanolla liikkeelle. Mainittavan arvoista toki on, että keskikentän dynamo Nicolo Barella on pelikiellossa. Vastaavasti Poolin keskikentältä Jordan Henderson on todennäköisesti myös huilaajien listalla. Nämä nyt eivät isossa kuvassa voimasuhteita kuitenkaan muuta.

Vaikka Inter taatusti haluaa kotiottelun myötä viedä otteluparin ratkaisun toiseen osaan, on Liverpool kuitenkin kokonaisuutena rutkasti edellä pelillisesti ja päätyy myös pelattavaksi lapulle. Vierasmaalisääntöähän näissä kinkereissä ei enää ole, joten taktikointia ei sen osalta tulla näkemään.

Pelivihje: Liverpool voittaa ottelun (2.15 @Coolbet)

LYÖ VETOA!

Edellinen artikkeliVeikkausliigan pelaajasiirrot – saapuneet ja lähteneet pelaajat 2021–2022
Seuraava artikkeliVideo: Ilves-kapteeni Petteri Pennanen tykitti komean voittomaalin Liigacupissa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän