Triplaus & day 1: Getafe – Levante

Triplauksen avauspäivänä pääpaino on Getafen ja Levanten kohtaamisessa, mutta myös Ykköscupia saatiin mukaan lapulle.

Triplaus-kilpailussa pelaajan tarkoituksena on triplata aloituspanoksensa (10-30€) perjantaista sunnuntaihin, eli kolmen päivän ajan. Mikäli tämä onnistuu, pääsee pelaaja omien voittojensa lisäksi käsiksi vähintään 2000€ jackpotiin!

Getafen tammikuun hankinnat tulivat tarpeeseen ja Quique Sánchez Floresin ryhmä voisi olla sarjassa korkeammallakin. Mutta kun katsotaan xP-taulukkoja, illan vastus Levante alisuorittaa vieläkin kovemmin. Yli 15 pisteen alisuorittaminen vaatii jo tuuria.

Alkukauden perusteella Getafe on perinteiseen tyyliinsä kulkenut kunnon under-jenginä, mutta itse uskoisin trendin muuttuneen ja muuttuvan lisää loppukautta kohti. Tästä syystä myös tänään kotivoiton kylkeen haetaan pientä, maltillista overia. Ilmassa ei varsinaisesti ole merkkejä Levanten nousukaudesta, lähinnä varmasta putoamisesta.

Ykköscup täydentää kupongin tämän päivän osalta. Järvenpäässä pelattava Gnistanin ja JäPSin vääntö tulee olemaan lähtökohtaisesti tasainen, vaikka Gnistan on materiaalin puolesta etumatkalla. Ogelilaiset saavat cup-avauksesta poiketen myös Tommi Jäntin ja Rony Huhtalan kaltaisia pelureita illan otteluun käyttöönsä, joten eiköhän keltasininen kertaalleen verkkoja heiluta.

TRIPLAUKSEEN!
Edellinen artikkeliVeikkausliigan otteluohjelma 2022 julkaistu – tässä kaikki ottelut
Seuraava artikkeliMünchenin tragediasta 64 vuotta – yksi jalkapallohistorian surullisimmista päivistä ei unohdu

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän