Puoliaika.com otteluennakko: HIFK – KuPS

Jalkapallon otteluennakot Puoliaika.comissa

Sarjan toiseksi viimeisenä oleva HIFK kohtaa tänään entisen päävalmentajansa, Jani Honkavaaran uuden joukkueen KuPS:n kotonaan Telia 5G areenalla.

HIFK:n kausi on mennyt pahasti penkin alle ja helsinkiläiset ovatkin voittaneet vain kaksi ottelua 16 pelatusta ottelusta. HIFK:n harmiksi moni ottelu on lopussa näyttänyt jo voitolta, mutta pelin viime hetkillä ne ovat sulaneet käsistä. Hyvä esimerkki tästä on SJK-ottelu, missä HIFK johti ottelua 3-1 vielä 90´ minuutilla, mutta peli päättyi 3-3.

KuPS on pelannut puolestaan todella ailahtelevasti ja heidän otteluitaan on vaikea ennustaa. Kuopiolaiset ovat HIFK:ta tällä hetkellä 10 pistettä korkeammalla. Voittoja on kertynyt kuusi, kun taas tappioita ja tasapelejä on kertynyt molempia viisi kappaletta.

HIFK:n peli on parantunut huomattavasti alkukaudesta, joten he ovat yllätysvalmiita jokaiseen otteluun. Varsinkin nyt kun Mika Väyrynen on palannut takaisin kentille pienen loukkaantumisen jälkeen. Väyrysen poissaolo paistoi räikeästi joukkueen pelinrakentelusta ja pallollisesta pelaamisesta.

KuPS:lla on puolestaan pienoisia ongelmia pelaajien kanssa, sillä Gbolahan Salami ja Solomon Duah kärsivät pelikiellosta ja Urho Nissilä, sekä puolustaja Tuomas Rannankari ovat loukkaantuneita. Nämä ovat vieraille pahoja mentyksiä, mutta kuopiolaisten onneksi Petteri Pennasen hankkiminen tuo edes vähän lohtua.

Poimimme seuraavat kohteet Nordicbetin listalta:

  • KuPS @2.40
  • Yli 2,5 maalia @2.40
  • KuPS yli 1,5 maalia @2.65

Siirtoikkuna on avattu NordicBetillä! Avaa tili vuoden parhaalle vedonlyöntiyhtiölle 31. elokuuta mennessä ja nappaa jopa 150 eurolla siirtoikkunabonuksia ja tervetulotarjouksia Avaa tili 31.8 mennessä ja saa bonuksia joka kuukausi vuoden loppuun saakka.

Katso linkistä vedonlyöntibonuksen lunastusohjeet!

Edellinen artikkeliManchester United murskasi LA Galaxyn harjoitusottelussa
Seuraava artikkeliHuippujoukkueiden turnaus alkaa – Katso ICC-otteluiden streamit täältä