Video: Mika Väyrynen tänään 35 vuotta – katso yksi Väykän hienoimmista maajoukkuemaaleista!

mikava%cc%88yrynenVeikkausliigassa pelaavaa Helsingin IFK:ta edustava keskikenttäpelaaja Mika Väyrynen juhlii tänään 28.12. syntymäpäiviään 35 ikävuoden johdosta.

Suomi päätyi 3-3 tasapeliin Saksan kanssa Olympiastadonilla 10. syyskuuta vuonna 2008 pelatussa MM-karsintaottelussa ja Väyrynen teki ottelussa Suomen 2-1 johtomaalin upealla volleylaukauksella. Kuten selostaja Mikko Innanen huudahtaa: ”PADAM!!”

Väyrysen maalin näet kohdasta 1:05 eteenpäin tai tästä linkistä.

Suomen maajoukkueessa 62 A-maaottelua pelannut Väyrynen on ehtinyt tehdä hienon pelaajauran ulkomailla. Ennen IFK:ta hän pelasi kauden 2015 Pohjois-Amerikan ammattilaissarja MLS:ssä Los Angeles Galaxyn riveissä. Väyrynen on pelannut urallaan myös kymmenen kauden ajan Hollannissa PSV Eindhovenissa sekä SC Heerenveenissä. Palkintoseinälle tarttui kolme Hollannin pääsarjamestaruutta sekä kaksi Hollannin cupin voittoa. Lisäksi kokeneella keskikenttäpelaajalla on kokemusta Englannista Leeds Unitedin paidasta. Veikkausliigassa Väyrynen on pelannut yhteensä 119 ottelua.

Puoliaika.com onnittelee kokenutta keskikenttäpeluria!

coolbet_tagline_logo_RGB_original

Edellinen artikkeliVideo: Lionel Messi dominoi jo nuorena – huippuhetkiä Barcelonan akatemiavuosilta!
Seuraava artikkeliVideo: Tästä pääset katsomaan, miltä näytti Jari Litmasen pelaaminen 12-vuotiaana – Tuollaisia taklauksia nähtiin aikuisiällä hieman harvemmin

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän