HIFK saa kovan vahvistuksen AIK:lta

0000-veikkausliiga

Helsingin IFK ja Ruotsin Allsvenskanissa pelaava AIK ovat sopineet Suomen alle-21 vuotiaiden maajoukkueen keskuspuolustajan Sauli Väisäsen siirtymisestä HIFK:n riveihin loppukauden mittaisella lainasopimuksella.

– Keskusteltuani AIK:n päävalmentajan Andreas Almin kanssa olimme molemmat sitä mieltä, että tämä lainasopimus antaa minulle arvokasta lisäkokemusta ja auttaa minua kehittymään entistä paremmaksi pelaajaksi. Tavoitteenani on auttaa HIFK:ta sarjapaikan säilyttämisessä ja tietysti yltää mahdollisimman korkealle sarjataulukossa, Väisänen kertoo.

– Sauli on erinomaisesti peliä avaava isokokoinen toppari, josta on varmasti apua joukkueelle sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Mies on näyttänyt tasonsa jo Ruotsin pääsarjassa. Hän tulee meille AIK:sta loppukaudeksi hakemaan peliaikaa, jotta pystyisi ensi kaudella vakiinnuttamaan paikkansa Allsvenskanin kärkijoukkueessa. Toivon myös, että tämä on ensiaskel IFK:n ja AIK:n mahdolliselle yhteistyölle, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä sanoo.

HIFK:n kannattajat olivat isossa roolissa 21-vuotiaan Väisäsen seuravalinnassa.

– Olen tottunut AIK:ssa Ruotsin parhaimpiin kannattajiin, joten IFK:ssa trendi ei hirveästi muutu. Olen nähnyt videoita, joissa seuran pelaajat ja kannattajat juhlivat otteluiden jälkeen. En voi sanoa, että meiningissä olisi hirveästi eroa. IFK:n fanaattisilla kannattajilla oli iso vaikutus seuravalintaani ja on hienoa päästä pelaamaan tuollaisen faniryhmän eteen, Väisänen kehuu.

Väisänen on edustanut juniorivuosinaan useita pääkaupunkiseudun seuroja, joista viimeisimpänä FC Honkaa. Hongassa hän siirtyi B-junioreista Kakkosessa pelanneen miesten reservijoukkue Pallohonkaan, jossa hän nousi nopeasti yhdeksi puolustuksen johtohahmoiksi. Liigadebyyttinsä 190-senttinen topparilupaus teki kaudella 2013 FC Hongan riveissä ja kaudella 2014 Väisänen löi itsensä nopeasti Veikkausliigan eliittiin.

Hyvät otteet merkittiin myös Suomen ulkopuolella ja kesällä 2014 Väisänen siirtyi Allsvenskanissa pelaavan tukholmalaisjätti AIK:n riveihin. Huippunopea kehitys palkittiin myös maajoukkuekutsulla ja tätä nykyä mies kantaa Pikkuhuuhkajien kapteenin nauhaa.

Väisänen tulee olemaan IFK:n ainoa hankinta tämän siirtoikkunan aikana.

– Haimme siirtoajan kynnyksellä ensisijaisesti topparia, sillä joukkueen puolustuksessa on lieviä loukkaantumisia. Kartoitimme myös uusia laitapelaajia, mutta joukkueeseemme soveltuvia pelaajia ei ollut tarjolla. Tämä kertoo vain siitä, että joukkueemme iskukyky on tällä hetkellä huipputasoa, Määttä sanoo.
Väisänen on mukana HIFK:n kokoonpanossa ensimmäistä kertaa torstaina 10.9, kun HIFK kohtaa IFK Mariehamnin kello 18:30 käynnistyvässä ottelussa Wiklöf Holding Arenalla.

Nähdäänkö Soneralla tälläisiä maaleja jatkossa:

https://www.youtube.com/watch?v=hbWrtWyDWDs

Edellinen artikkeliVideo: Näitä asioita et tiennyt ManUn uudesta miljoonahankinnasta
Seuraava artikkeliVideo: Voiko oma maali mennä tästä nolommaksi?

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän