
Torstain vetovihjeet napataan Suomen ja Sveitsin välisestä ottelusta. Ottelussa on kovat panokset, sillä torstai-illan ottelun voittaja nappaa itselleen jatkopaikan. Huikaisevan jännittävä ottelu potkaistaan käyntiin klo 22.00.
Suomi – Sveitsi
Suomi ja Sveitsi iskevät yhteen torstai-iltana klo 22.00 alkaen. Kyseessä on Helmareiden kisojen tärkein ottelu ja mikä parasta, jatkopaikka on täysin omissa käsissä. Sveitsille riittää illan ottelusta tasapeli, kun taas Suomen on voitettava, mikäli joukkue hamuaa jatkopeleihin.
Helmareilta vaaditaan tänään hyökkäyspään tehoja ja siinä samalla oma maali tulisi pitää puhtaana mahdollisimman pitkään. Hyökkäyspään tehoista puhuttaessa, moni on ihmetellyt Linda Sällströmin ”kausikorttia” avaukseen. Sällströmin juoksut linjan taakse ovat tarpeellisia, mutta kokoonpanosta löytyy muitakin pelaajia, jotka kykenevät samaan. On myös syytä muistaa että Sällströmin ruuti on ollut todella kuivaa seurajoukkueenkin puolella.
Sveitsi pääsee kotiyleisönsä edessä hakemaan paikkaa jatkopeleihin. Sveitsi kaatoi edellisessä ottelussaan Islannin puhtaasti 2-0. Sveitsi laittoi myös Norjan kovaan puntariin, vaikka joukkue hävisikin ottelun lopulta 1-2 lukemin. Sveitsin aktiivinen prässipeli on pistänyt silmään tähän mennessä ja onkin mielenkiintoista nähdä, jatkaako joukkue samanlaista systeemiä tämänkin illan ottelussa, kun tasapeli riittää jatkopaikkaan.
Kotiyleisön tuki, hieman laadukkaampi rosteri sekä Helmareiden pakkovoitto kääntävät vaakakupin Sveitsin puoleen. Esimerkiksi Coolbet tarjoaa Sveitsin voitolle kirjoitushetkellä 2.02 kertoimen.






