
Naisten EM-kisat jatkuvat lauantaina Ranskan ja Saksan välisellä puolivälieräottelulla. Tässä vetovihjeet klo 22.00 alkavaan otteluun.
Ranska N – Saksa N
Ranska lähtee lauantai-illan puolivälieräotteluun kertoimien perusteella ennakkosuosikkina. Ranskan ennakkosuosikin asemalle on syynsä, sillä Ranska ei ole hävinnyt näissä kisoissa vielä ainuttakaan ottelua. Ranska hurjasteli alkulohkossa peräti 11 maalia eikä joukkueelle ole löytynyt pysäyttäjää tähän mennessä. Ranskan tehot ovat jakautuneet kohtuullisen laajalle rintamalle, mutta tähän mennessä kovimmat tehot on iskenyt Delphine Cascarino, jonka tililtä löytyy kaksi maalia sekä kaksi maalisyöttöä.
Saksa nappasi alkulohkon otteluistaan kuusi pistettä. Saksa onnistui kaatamaan Puolan sekä Tanskan, mutta alkulohkon viimeisessä ottelussa Saksa kärsi nöyryyttävän 4-1 tappion Ruotsille. Osasyy kehnoon tulokseen oli toki Carlotta Wamserin aikainen ulosajo, mutta Ruotsi oli hallitsevampi osapuoli jo ennen edellä mainittua ulosajoa. Ruotsi-ottelu osoitti, että Saksan puolustuslinja on todella haavoittuvainen ja se ei lupaa hyvää lauantai-illan otteluun, sillä Ranskan hyökkäävät pelaajat juoksevat todella railakkaasti linjan taakse tarpeen mukaan.
Ranskan ennakkosuosikin asema on perusteltu ja vaikuttaa sille, että joukkuetta ei ole vielä edes testattu alkulohkon otteluissa. Tänään testi saattaa olla kovempi kuin kertaakaan alkulohkossa, mutta me luotamme Ranskaan tästäkin huolimatta. Saksan puolustuspeli ei vakuuttanut Ruotsi-ottelussa ja se tulee kääntämään ottelun tänään Ranskan eduksi. Esimerkiksi Coolbet tarjoaa Ranska + ottelussa yli 1,5 maalia yhdistelmävedolle maukkaan 3.05 kertoimen ja me nappaamme tämän kohteen pelikupongille.






