Torstain vetovihjeet tulevat Rangersin ja Union Saint Gilloisen välisestä Eurooppa-liigan ottelusta. Ottelu käynnistyy klo 22.00.
Rangers – Union Saint Gilloise
Rangers ja Union Saint Gilloise iskevät yhteen Eurooppa-liigan liigavaiheen viimeisellä kierroksella. Molemmat joukkueet ovat keränneet tähän mennessä 11 pistettä ja molempien joukkueiden jatkopaikka on lähes varma ennen viimeistä ottelukierrosta.
Rangers hävisi edellisen Eurooppa-liiga-ottelunsa Manchester Unitedille 2-1 lukemin. Rangers esiintyi ottelussa hienosti, mutta tästä huolimatta joukkue menetti vieraspisteen aivan ottelun loppuhetkillä. Manchester Unitedille kärsitty tappio oli Rangersille ensimmäinen tämän kalenterivuoden puolella, joten joukkue on ollut hyvässä vireessä myös kotimaan sarjassa.
Vierasjoukkue Union Saint Gilloise on voittanut kolme edellistä Eurooppa-liiga-otteluaan. Joukkue on esiintynyt vahvasti etenkin kotiotteluissaan. Belgialaiset ovat kuitenkin onnistuneet nappaamaan kolmesta vierasottelustaan vain kolme pistettä.
Rangers lähtee torstai-illan ottelun ansaitusti ennakkosuosikkina. Rangersin kokoonpano on pykälää laadukkaampi kuin vierasjoukkueella. Lisäksi Rangersin puolella oleva kotietu kääntää vaakakuppia entisestään kotijoukkueen puolelle. Me uskomme, että Rangers jatkaa vahvoja esityksiään kotikentällään ja näin ollen pelikupongille valitaan Rangersin kotivoitto. Esimerkiksi Coolbet tarjoaa edellä mainitulle kohteelle 2.22 kertoimen.