
Lauantain vetovihjeet tulevat Leedsin ja Newcastlen välisestä ottelusta. Ottelu käynnistyy klo 19.30.
Leeds – Newcastle
Nousijajoukkue Leeds kohtaa lauantai-iltana kotikentällään Newcastlen. Leeds aloitti kautensa komealla 1-0 kotivoitolla, mutta edellisellä ottelukierroksella Leeds sai puolestaan rajun selkäsaunan, kun Arsenal jyräsi Leedsin yli ja hurjasteli lopulta 5-0 kotivoittoon. Leeds putosi kuluneella viikolla myös ulos cupista rankkaritappion päätteeksi, joten Leedsilla on alla pari hankalampaa viikkoa.
Newcastle on kerännyt kahdesta ensimmäisestä ottelustaan yhden pisteen. Kausi alkoi 0-0 tasapelillä Aston Villaa vastaan. Tasapeliä seurasi 2-3 kotitappio Liverpoolille hurjan taiston päätteeksi.
Pistemenetyksien lisäksi, Newcastlen kokoonpanosta putosi liuta pelaajia, kun Joelinton sekä Sandro Tonali loukkaantuivat maanantai-illan ottelussa. Lisäksi Anthony Gordon nappasi itselleen suoran punaisen kortin ja on sivussa Castlen kolmesta seuraavasta ottelusta. Kun myös Alexander Isakin siirtosaaga jatkuu edelleen niin voitanee todeta, että Eddie Howella riittää mietittävää lauantai-illan ottelun alla.
Leeds pääsee pelaamaan jälleen kotikentällään, jossa joukkue esiintyi edukseen kauden avauskierroksella. Tänään vastassa on kuitenkin joukkue, joka kykenee lähtemään vastahyökkäyksiin todella nopeasti. Oikean laidan pikakiituri Anthony Elanga sekä Harvey Barnes pitävät huolen siitä, että Leedsin puolustuslinja pysyy tänään kiireisenä koko ottelun ajan.
Me uskomme, että Elland Roadilla tullaan näkemään tänään vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, mikäli joukkueiden aiemmat esitykset jatkuvat vähääkään samanlaisena. Esimerkiksi Coolbet tarjoaa yli 2,5 maalia kohteelle kirjoitushetkellä 1.93 kertoimen ja se kelpaa mainiosti peleille ottelun ennakkoasetelmat huomioon ottaen.







