Päivälleen 23 vuotta sitten Olympiastadionilla nähtiin uskomaton ylijuoksu, kun Suomi vei Kreikkaa oikein huolella.
Suomi murjoi Kreikan numeroin 5-1 (4-1) MM-karsintojen Ryhmä-9:ssä syyskuun alussa 2001 Olympiastadionilla lähes30 000 katsojan riemuksi.
Parikymppinen Mikael Forssell painoi avausjaksolla kaksi maalia, jonka lisäksi Aki Riihilahti ja Joonas Kolkka osuivat kertaalleen. Toisella jaksolla vielä Kuningas Jari Litmanen laittoi rankkarin sisään.
Kumpikaan maa ei selviytynyt karsintalohkostaan MM-kisoihin 2002. Englanti ja Saksa etenivät kisoihin 17 pisteellä, Suomi oli lohkokolmonen 12 pisteellä ja Kreikka nelonen 7 pisteellä.
Kaikkien yllätykseksi Kreikka puolusti itsensä Euroopan mestariksi 2004!
KATSO MYÖS: Video: Kreikka voitti EM-kultaa 2004 – jatkopeleissä pelkkiä 1–0-voittoja
Suomen kokoonpano
Antti Niemi;
Petri Helin, Sami Hyypiä, Hannu Tihinen (v), Janne Saarinen;
Mika Nurmela, Aki Riihilahti, Teemu Tainio (63. Jarkko Wiss), Joonas Kolkka;
Jari Litmanen (73. Shefki Kuqi); Mikael Forssell (81. Jonatan Johansson).