HJK hankki SJK-kapteeni Ville Tikkasen

25-vuotias keskuspuolustaja Ville Tikkanen siirtyy HJK:hon kahden vuoden sopimuksella. SJK:ta koko aikuisikänsä edustaneen Tikkasen perässä olivat kaikki muutkin Veikkausliigan kärkiseurat, ja tarjouksia tuli myös ulkomailta.  

– Muutamia hyviä vaihtoehtoja oli pöydällä, ulkomailtakin. Tavoitteeni on aikanaan pelata pitkään ulkomailla, mutta nyt halusin ajatella omaa uraani: Uskon vahvasti, että HJK on itselleni tässä vaiheessa paras mahdollinen askel kohti ulkomaita.”

”Olen mahdollisuudesta kiitollinen. Suomessa ei HJK:ta ylemmäs pääse, eikä se ole väärin sanottu, että täältä on parhaiten ovet auki maailmalle, kunhan on ensin näyttänyt pärjäävänsä täällä”, Tikkanen toteaa HJK:n verkkosivuilla

Tikkanen on jo lunastanut paikkansa Veikkausliigan eliittipuolustajana. SJK:n kapteenina hän pelasi tällä kaudella kahta vaille kaikki Veikkausliiga-pelit käytännössä alusta loppuun.

HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen on seurannut Tikkasen kehitystä Suomessa pelatuista U19 EM-kisoista lähtien. Hän toteaa asetelman olevan otollinen Tikkasen lisäksi myös joukkueelle. 

”Pidän siitä asenteesta, että Ville haluaa ottaa seuraavan askeleen ja on valmis kilpailemaan täällä peliajasta. Se tarkoittaa, että nälkää riittää, mikä tulee näkymään arjessa. Ja samaan aikaan me pystymme auttamaan Villeä kehittymään entisestään.” 

”Ville on pelaajana parhaassa iässä ja yli sadan liigapelin kokemuksella. Hän tuo puolustuslinjaan pallollista osaamista, nopeutta ja pelillistä johtajuutta”, Vuorinen näkee. 

Ville Tikkanen Klubiin

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

Lähde ja kuvankaappaus: HJK

Edellinen artikkeliVideo: Ranskan Lucas Digneltä komea vapari – Italian maalivahti Guglielmo Vicariolla epäonnea
Seuraava artikkeliGeorgian maalivahti Giorgi Mamardašvilin upea tuplatorjunta lisäajalla tiputti Ukrainan C-liigaan

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän