Video: Gnistan porskuttaa neljän ottelun voittoputkessa – nyt kaatui IFK Mariehamn

Sarjanousija Gnistan on äitynyt hurjaan vireeseen. Gnistanin kotikenttä Mustapekka Areena paloi heinäkuussa, ja sen jälkeen joukkue ei ole hävinnyt.

Gnistan voitti IFK Mariehamnin numeroin 2-1 (0-1) Veikkausliigan rästiottelussa keskiviikkoiltana.

Ottelu piti pelata jo heinäkuun puolivälissä, mutta Gnistanin kotikentän katsomo paloi edellisenä yönä. Tuon ikävän palon jälkeen Gnistan pelasi ensin yhden tasurin ja on voittanut sitten jo neljä ottelua putkeen.

Keskiviikkoillan ottelussa IFK Mariehamn johti tauolla Michael Fonsellin maalilla, mutta Gnistanin Saku Heiskanen tasoitti toisen jakson alussa. Vaihtomies Joakim Latonen päätti kuivan kautensa ja puski ratkaisumaalin 85. minuutlla.

Veikkausliigan runkosarjaa on jäljellä kaksi kierrosta, jonka jälkeen sijoilla 1–6 olevat joukkueet jatkavat Mestaruussarjassa ja sijoilla 7–12 Haastajasarjassa. Jokaiselle joukkueelle tulee viisi ottelua.

Kärjessä jatkaa KuPS (20 ottelua, 41 pistettä) ja toisena HJK (20 ottelua, 37 pistettä). Gnistan on kahdeksantena (20 ottelua, 26 pistettä), jo yhdeksän pistettä karsijan paikan yläpuolella.

KATSO MYÖS: Video: AC Oulun kreikkalaisvalmentaja kihisi taas – minuutin välein varoitus ja sitten suihkuun

Gnistan voittoputkessa

https://twitter.com/RuutuUrheilu/status/1826309967080554789
Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
Edellinen artikkeliTuplaus: Kolmannen päivän valinnat!
Seuraava artikkeliVideo: Klaksvik-tähti Árni Frederiksberg laukoi maalin 60 metristä Färsaarten Valioliigassa

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän