EM-kisat: Vetovihjeet D-lohkoon

EM-finaali
EM-finaali

EM-kisat – lohko D

D-Lohko on yksi kisojen kovimmista lohkoista. Ranska lähtee odotetusti todella suurena ennakkosuosikkina D-lohkon voittotaistoon sekä kuuluu myös ehdottomasti suurimpiin voittajasuosikkeihin koko turnausta ajatellen. Hollanti on kaavailtu lähtökohtaisesti lohkossa toiseksi, mutta onko ero Hollannin, Itävallan ja Puolan välillä lopulta niin merkittävä?

Ranska

Ranskan suoritus EM-karsinnoissa hipoi täydellisyyttä, sillä Ranska ei kärsinyt ainuttakaan tappiota kahdeksan ottelun aikana. Ranska kaatoi myös nyt samassa alkulohkossa olevan Hollannin kahdesti, joten alkutahteja lyötiin jo hyvissä ajoin ennen EM-kisojen alkua.

Ranskan kannalta lähtökohdat ovat jälleen kerran loistavat ja menestyspaineet tietysti suuret. Pystyykö joukkue kääntämään MM-finaalissa koetun tappion voimavaraksi EM-kisoja ajatellen? Ranska on yksi kisojen suurimmista mestarisuosikeista, joten alkulohkon ei pitäisi tuottaa Ranskalle suuria ongelmia, mikäli joukkue vain pelaa omalla kovalla tasollaan. Mikäli Ranskan peli yskii pahasti, voidaan D-lohkossa nähdä jättimäisiä yllätyksiä. Me luotamme kuitenkin Didier Deschampsin miehistöön ja ennakoimme Ranskalle lohkovoittoa.

Hollanti

Todella mielenkiintoinen joukkue EM-kisoihin. Nähdäänkö iloista hyökkäyspelaamista sekä tilanteiden vaihtoa, vai muutetaanko peliä puolustavampaan suuntaan? Hollanti on meidän papereissamme täynnä kysymysmerkkejä, mutta ei välttämättä täysin negatiivisella tavalla ja se tekeekin joukkueesta niin mielenkiintoisen.

Odotettavissa voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Hollannin materiaali on kohtuullisen laadukas, mutta riittääkö materiaali isojen maiden haastamiseen? Hollannin puolustuslinja vaikuttaa raudanlujalta muun muassa Virgil Van Dijkin, Matthijs de Ligtin, Stefan de Vrijn sekä Nathan Aken ansiosta. Myös laitapuolustajien sekä ”wingbackien” paikalle löytyy laadukkaita pelaajia kun laitakaistalla viilettävät mahdollisesti Denzel Dumfries sekä Jeremie Frimpong.

Hollannin kannalta karmaiseva uutinen on kuitenkin se, että Frenkie de Jong sekä Teun Koopmeiners missaavat kisat kokonaan. Edellä mainitun kaksikon korvaaminen tuntuu mahdottomalta tehtävältä ja nähtäväksi jää miten Hollanti selviytyy ilman keskikentän kaksikkoaan.

Hollanti tulee taistelemaan lohkon toisesta sijasta tiukasti Itävallan kanssa. Me käännämme vaakakupin tällä kertaa Hollannin suuntaan, mutta kuten totesimme aiemmin niin Itävalta hengittää niskaan rajusti.

Itävalta

Ralf Rangnickin ryhmä pelasi varsin vakuuttavat karsinnat ja selvitti tiensä selvästi EM-kisoihin. Vaikka Itävalta ei pärjää materiaalivertailussa Hollannille tai Ranskalle niin on kuitenkin hyvä huomioida, että Itävallan joukkueesta löytyy lukuisia Bundesliga-tason pelaajia. David Alaban sekä Xavier Schlagerin poissaolot ovat iso kolaus joukkueelle, mutta tästäkin huolimatta Itävalta taistelee tosissaan Hollannin kanssa lohkon toisesta sijasta. Nähtäväksi jää pystyykö Itävalta toistamaan edellisten EM-kisojen jatkopaikan uudelleen näissä kisoissa.

Puola

Jatkokarsintojen kautta kisoihin päässyt Puola on tämän lohkon heikon joukkue. Kokoonpanosta löytyy edelleen laatua, mutta materiaali ei meinaa kuitenkaan riittää aivan jokaiselle paikalle. Todella kovatasoinen alkulohko tulee todennäköisesti koitumaan Puolan kohtaloksi näissä kisoissa.

Puolan rivit harvenivat entisestään EM-kenraalissa kun joukkueen molemmat avauskokoonpanot hyökkääjät loukkaantuivat. Mikäli Karol Swiderskin sekä etenkin joukkueen ykköspyssy Robert Lewandowskin vammat osoittautuvat vakaviksi niin viimeistään tässä vaiheessa Puolan mahdollisuudet jatkopaikkaan romahtivat entisestään.

EM-kisat – vetovihjeet D-lohkoon

Puolan kortit lohkovaiheessa yli 6,5 (1,85 @Coolbet)

Vetovihjeenä D-lohkoon nostetaan lohkon heikoimmaksi odotetun Puolan korttimäärä. Puola keräsi karsinnoissa kahdeksaan otteluun 17 korttia, joten korttitili saattaa täyttyä nopeastikin, kuten karsinnoissa näkyi muutamassa ottelussa. Yli 6,5 korttia pitäisi olla täysin tehtävissä varsinkin jos pelisuoritukset lähtevät heti alusta väärille raiteille.

Ranska voittaa D-lohkon (1,60 @Coolbet)

Lue myös: Veikkaa Saksa-Skotlanti-ottelun avausmaalin syntyaika – voita Saksan EM-kisapaita!

Lue myös: Futiksen EM-kisojen fantasy on täällä – voita matka EM-finaaliin!

Edellinen artikkeliKuningaspeli-podcast – Jakso 1: Vieraana Toni Koskela
Seuraava artikkeliVideo: Eero Markkanen painoi täydellisen rankkarin – PK-35:n valmentajana toimi Jussi Jääskeläinen

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän