SuomiFutis.com: Mixu Paatelainen HIFK:n uudeksi valmentajaksi

Viime kaudella Veikkausliigasta Ykköseen tippunut HIFK on Suomifutis.comin mukaan tekemässä todella mielenkiintoista hankintaa valmentajakseen.

1,5 kautta tähtirintoja valmentanut Antti Muurisen sopimus loppui kauden loppuun ja Muurisen jatko oli todella epätodennäköistä ja nyt monta eri valmentajaa on käynyt huhumyllyssä. HIFK:ssa pitkään töissä olleena ja A-junioreiden valmentaja, Teemu Kankkunen on ollut yksi mahdollinen valmentaja ainakin huhujen mukaan. Stadionilla on supistu Kankkusen lisäksi myös Sixten Boströmistä, sillä mies nähtiin istumassa loppukaudesta muistiinpanovälineiden kanssa HIFK:n kotiotteluissa.

Nyt kuitenkin viimeisin huhu lyö laudalta kaikki aikaisemmat huhut, sillä Suomifutis kertoo jo lähes varmana, että Mixu Paatelainen olisi HIFK:n seuraava valmentaja. Muurisen ollessa yksi isoimmista kulueristä Veikkausliiga-aikana, olisi mieletöntä, että HIFK tuhlaisi pienestä budjestistaan Paatelaisen palkkaan.

Jäämme innolla seuraamaan, mitä HIFK tämän päivän tapaamisen jälkeen tiedottaa. Valmentajan paikan lisäksi auki on myös tuleva kotikenttä.

Lähde: SuomiFutis.com

65 Kommentit

  1. Toisaalta Mixu on ollut nyt aika pitkään valmentamatta, eli ei taida tällä hetkellä olla se markkinoiden kuumin nimi. Ehkä on jopa niin, että Mixu tarvitsee HIFK:ta enemmän kuin HIFK Mixua?

  2. Varmasta lähteestä,hevosmiesten tietotoimistolta kuultuna valmentaja tulee kokonaan eri lajista ja on kansaivälisesti kovaa valuuttaa ,valmentaa jo HIFKossa mutta liisataan fudiksen puolelle, niin saadaan miehelle ympäri vuotinen duuni

  3. Mixulla ei ole ollut kysyntää edes skottien kakkossarjassa. Voidaan sanoa, että Mixu tarvitsee IFK:ta, mutta tuskin IFK Mixua. Eilispäivän nimi valmensi jo viime kaudella ja nyt otettaisiin toinen ehkä edellistäkin heikompi eilispäivän nimi. Järjetöntä rahantuhlausta.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän