Puoliaika.com otteluennakko: MM-jatkokarsintaottelut

Puoliaika - otteluennakko, jalkapallo

Tänään pelataan kaksi MM-jatkokarsintaottelua, kun Pohjois-Irlanti isännöi Sveitsiä ja Kreikka koittaa kaataa Kroatian hamuillessaan paikkaa jalkapallon MM-kisoissa 2018.

Pohjois-Irlanti – Sveitsi

Isännät ovat tänään kovan paikan edessä, sillä Sveitsi varmasti koittaa tavoitella ainakin vierastasuria, jotta he saavat kotiotteluunsa erinomaiset lähtöasetelmat.

Pohjois-Irlannin joukkue ei ole paperilla niin hyvä kuin Sveitsi, mutta silti he onnistuvat raapimaan vähintään tasureita kotonaan. Neljä na puolen vuoden aikana he ovat hävinneet vain neljästi kotonaan. Kaksikon keskenäisistä ottelusta on turha hakea mitään tähän otteluun, sillä he ovat kohdanneet vain kerran kolmesti ja viimeksi 13 vuotta sitten.

Luvassa on varmasti tylsähkö ottelu, josta puuttuu vauhti ja vaaratilanteet, sillä molemmat joukkueet tulevat varmistelemaan, sekä välttämään virheitä. Vain ottelun alun mahdollinen maali tuo vauhtia tähän otteluun.

Poimimme seuraavat kohteet otteluun Unibetin listalta:

  • Molemmat joukkueet tekevät maalin @2.55

Kroatia – Kreikka

Kroatian nimekäs joukkue isännöi heikosti viimeaikoina pelannutta Kreikkaa ja on tähän ottelupariin selkeä ennakkosuosikki vaikka joukkue onkin kokenut pieniä muutoksia ja maajoukkue ei ole kovinkaan suuressa suosiossa. Tästäkin syystä Kroatian on pakko voittaa ja edetä MM-kisoihin.

Kroatian hyökkäys on todella hyvä, sillä piikissä heillä on Mario Mandzukic ja Ivan Perisic vasemmalla laidalla, joten Kreikan puolustus joutuu olla tänään tarkkana. Uskomme, että Kreikka hakee tästä ottelusta vierasmaalia, joten heidän on hyökättävä ja vastaiskusta Kroatia rokottaa.

Poimimme seuraavat kohteet otteluun Unibetin listalta:

  • Kroatia yli 1,5 maalia @1.76
  • Yli 2,5 maalia @2.50

Jos sinulla ei vielä ole Unibetin tiliä, niin avaa se tästä linkistä. Saat hyviä bonuksia ja pääset seuraamaan Unibet TV:n livestriimeillä jalkapallon huippusarjoja, kuten Serie A:ta, La Ligaa, Bundesliigaa ja monia muita.

Nyt 40€ tallettavat vanhat ja uudet pelaajat saavat lahjaksi Jorma Vuoksenmaan – Pelaajalta pelaajille -kirjan. Katso ohjeet kirjan saamiseen tästä linkistä.

4 Kommentit

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän