Puoliaika.com otteluennakko: Kosovo – Suomi

Suomi kohtaa erinomaisen Islanti-voiton jälkeen Kosovon, joka pelasi viimeisen ottelunsa sunnuntaina aamulla. Ottaako Suomi tästä toisen voiton putkeen?

Suomi otti arvokkaan voiton Islannista lauantaina Tampereella. Edellisestä kilpailullisesta voitosta oli kulunut viisi päivää vaille kaksi vuotta. Islannin jatkopaikkamahdollisuudet puolestaan heikkenivät todella paljon. Lauantain ottelu oli Huuhkajille todellinen taisteluvoitto, eikä kolmen pisteen luisuminen käsistä ollut kovinkaan kaukana.

Kosovo pelasi Kroatiaa vastaan Zagrebissa ensin lauantaina noin 20 minuuttia kunnes ottelu peruttiin kovan sateen johdosta. Näin ollen Kosovo joutui valmistautumaan otteluun uudestaan sunnuntaina päivällä, mikä vähensi tuntuvasti joukkueen palautumisaikaa. Tämä varmasti tuntuu pelaajien jaloissa illan ottelun loppupuolella. Kosovo on hävinnyt Huuhkajien kanssa pelatun tasurin jälkeen kaikki ottelunsa ja on päästänyt yhteensä 18 maalia ja tehnyt vain kaksi.

Suomelta puuttuu ottelusta Islantia vastaan MVP:nä häärinyt Perparim Hetemaj, joten keskikentältä uupuu terrierimäisesti töitä tekevä pelaaja, kuka ei pelkää ottaa tai antaa iskuja. Myös Juhani Ojala, Joona Toivio, sekä Jere Uronen puuttuvat illan pelistä. Kari Arkivuon pelaaminen illan ottelussa on todennäköistä,

Suomi lähtee kertoimien mukaan otteluun ennakkosuosikkina ja Kosovon todella huonon formin johdosta, uskomme(toivomme), että Huuhkajien voittoputki tuplaantuu.

Poimimme Nordicbetin listalta seuraavat kohteet illan todella jännittävään otteluun:

  • Molemmat joukkueet tekevät maalin @2.05
  • Yli 2,5 maalia @2.26

 

Siirtoikkuna on avattu NordicBetillä! Avaa tili vuoden parhaalle vedonlyöntiyhtiölle 31. elokuuta mennessä ja nappaa jopa 150 eurolla siirtoikkunabonuksia ja tervetulotarjouksia. Katso linkistä vedonlyöntibonuksen lunastusohjeet!

Katso otteluita livenä NordicBetin sivuilta: https://www.nordicbet.com/fi/livebet

23 Kommentit

  1. 0-2 Eero the hero tekee ensimmäisen maalin tuhlattuaan viisi paikkaa (ylärima,tolppa, chippi maalivahdin syliin..) jonka jälkeen tajuaa että ei se pallo sinne vetämällä uppoa harhauttaa messimäisesti maalivahdin ja kuljettaa pallon maaliin.

  2. 1-2. Maalit Lod & Jensen.
    Pukki pelaa täydellisen pelin tehden maalia lukuunottamatta kaiken mahdollisen ja mahdottoman, pääsee lopussa yksin läpi ja vetäisee löysän vedon päin maalivahtia, minkä jälkeen fanit ja media haukkuvat hänet pystyyn ja apina selässä kasvaa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän