Video: Järjestyksenvalvoja luuli Leonardo Bonuccia kentälle hypänneeksi faniksi – tilanne päättyi halaukseen

Upeaa turnausta pelaava Italia eteni tiistai-iltana EM-kisojen finaaliin! Ottelun jälkeen nähtiin hauska tilanne, kun Italian puolustaja Leonardo Bonuccia luultiin hetken aikaa faniksi.

Italia kaatoi Espanjan rankkarikisan jälkeen numeroin 5-3, 1-1 (0-0) Lontoon Wembleyllä pelatussa välieräottelussa tiistai-iltana.

Voiton ratkettua Italian pelaajat ja kannattajat riemuitsivat. 34-vuotias tähtitoppari Leonardo Bonucci kävi tuulettamassa aivan italialaiskannattajien edessä, jonka jälkeen kääntyi takaisin kentälle päin. Samalla hetkellä järjestyksenvalvoja luuli hetken aikaa Bonuccia kannattajaksi, joka oli hypännyt nurmelle.

Bonucci loi alkuun tyrmäävän ja yllättyneen katseen, mutta samalla hetkellä järjestyksenvalvoja tajusi tilanteen. Bonucci hymyili leveästi ja halasi järjestyksenvalvojaa.

Italia kohtaa finaalissa voittajan keskiviikkoillan välieräparista Englanti-Tanska.

Välierät ja finaali pelataan Lontoon Wembleyllä. Tämä on kirvoittanut myös paljon kritiikkiä, sillä Englanti on saanut pelata lähes kaikki ottelunsa kotikentällään. Samaan aikaan muut joukkueet ovat joutuneet matkustamaan ympäri Eurooppaa. 90 000 katsojaa vetävälle Wembleylle otetaan 75 prosenttia yleisökapasiteetista, eli otteluissa on 67 500 katsojaa.

— —
KATSO MYÖS: Futiksen EM-kisoja huipputarjouksilla!
— —

VÄLIERÄT:
Ti 6.7. Italia – Espanja (Lontoo) 5-3, 1-1 (0-0)
Ke 7.7. klo 22:00 Englanti – Tanska (Lontoo)

FINAALI: 
Su 11.7. klo 22:00 Wembley (Lontoo)

Leonardo Bonuccin mairea hymy

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
— —

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here