Koskettava video: Ian Wright näkee vanhan opettajansa, jonka luuli jo menehtyneen

Englantilaishyökkääjä Ian Wright täyttää tiistaina 57 vuotta. Hän pelasi hienon uran ja hän oli pidetty pelaaja. 2000-luvun alussa nähtiin koskettava hetki, jossa Wright oli osallisena. 

Ian Wright pelasi ammattilaisena vuodet 1985-2000. Hänen uransa parhaimmat vuodet olivat Crystal Palacessa vuodet 1985-1991 sekä Arsenalissa vuodet 1991-1998. Englannin maajoukkueessa hän pelasi 33 ottelua ja teki yhdeksän maalia.

Hän pelasi urallaan 501 virallista ottelua, joissa syntyi 239 maalia. Ammattilaisuransa jälkeen Wright on ollut tuttu näky Valioliiga-otteluiden katsomoissa ja erilaisissa kommentaattoritöissä. Pelaajauran päätyttyä Wright yllätettiin toden teolla.

Sydney Pigden oli toisen maailmansodan veteraani, joka teki sotien jälkeen pitkän uran opettajana. Yksi hänen oppilaistaan 70-luvulla oli Ian Wright, joka myöhemmin elämänsä aikana kehui toistuvasti Pigdenia mahtavaksi opettajaksi.

Tässä 2000-luvun alussa kuvatulla videolla Wright yllätetään, kun hän näkee entisen opettajansa. Nimittäin Wright oli ollut siinä luulossa, että Pigden oli jo menehtynyt. Pöllämystynyt Wright ottaa myös saman tien hatun pois päästään.

Pigden kuoli joulukuussa 2017.

Koskettava video Ian Wrightista ja hänen opettajastaan

Jos video ei jostain syystä aukea, niin voit katsoa sen myös TÄSTÄ.
— —
KATSO MYÖS: Video: Heerenveenin kotimatsissa 15 000 pehmonallea lisäämässä tietoisuutta sairastuneista lapsista

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

3 Kommentit

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here