Emmanuel Eboue oli pääosassa yhdessä MM-kisahistorian hupaisimmista hetkistä vuonna 2010 Etelä-Afrikassa.
Norsunluurannikon Emmanuel Eboue esitti ymmärtävänsä Pohjois-Korean valmentajan ohjeet lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.
Ensin Pohjois-Korean valmentaja kutsui joukkueen kapteenin Hong Yong-jon luokseen antaakseen tälle taktisia ohjeita. Tämän jälkeen myös Eboue päätti lyöttäytyä kaksikon seuraan ja esitti ymmärtävänsä, mistä korealaiset puhuivat. Kaiken järjen mukaan Eboue ei varsinainen ekspertti korealaisten kielen ymmärtämisessä taida olla.
Norsunluurannikko voitti ottelun lopulta maalein 3-0 Yaya Touren, Ndri Romaricin ja Salomon Kaloun osumilla, mutta se jäi silti rannalle pudotuspeleistä. Maan edelle G-lohkossa päätyivät Brasilia ja Portugali. Pohjois-Korea puolestaan hävisi kaikki ottelunsa maalierolla 1-12.
Nykyään 39-vuotias Eboue pelasi ammattilaiskentillä vuodet 2001-2016 edustaen muun muassa seitsemän vuotta Arsenalia ja neljä vuotta Galatasarayta. Norsunluurannikon maajoukkueessa hän pelasi yhteensä 79 ottelua, joissa syntyi kolme maalia.