Klassikkovideo: Emmanuel Eboue esittää ymmärtävänsä Pohjois-Korean valmentajan ohjeet

Norsunluurannikon Emmanuel Eboue oli pääosassa yhdessä MM-kisahistorian hupaisimmista hetkistä vuonna 2010 Etelä-Afrikassa.

Jutun alla olevassa videossa mies esittää ymmärtävänsä Pohjois-Korean valmentajan ohjeet lohkovaiheen viimeisessä ottelussa.

Ensin Pohjois-Korean valmentaja kutsui joukkueen kapteenin Hong Yong-jon luokseen antaakseen tälle taktisia ohjeita. Tämän jälkeen Ebouekin päätti lyöttäytyä kaksikon seuraan ja esitti ymmärtävänsä, mistä korealaiset puhuivat, vaikka kaiken järjen mukaan mies ei varsinainen ekspertti korealaisten kielen ymmärtämisessä olekaan.

Norsunluurannikko voitti ottelun lopulta maalein 3-0 Yaya TourenNdri Romaricin ja Salomon Kaloun osumilla, mutta se jäi silti rannalle pudotuspeleistä. Maan edelle G-lohkossa päätyivät Brasilia ja Portugali. Pohjois-Korea puolestaan hävisi kaikki ottelunsa maalierolla 1-12.

Nykyään 37-vuotias Eboue pelasi ammattilaiskentillä vuodet 2001-2016 edustaen muun muassa seitsemän vuotta Arsenalia ja neljä vuotta Galatasarayta. Norsunluurannikon maajoukkueessa hän pelasi yhteensä 79 ottelua, joissa syntyi kolme maalia.

Eboue esittää ymmärtävänsä koreaa

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.
— —

Uuden toiminnallisuuden ansiosta voit avata tilin ja lyödä vetoa kätevästi suoraan bannerin kautta. Testaa uutta Trustlyn tarjoamaa toimintoa yläpuolelta!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here