Video: Cristiano Ronaldon 50 unohtumatonta osumaa

Ronaldo Puoliaika

Portugalin maajoukkueen ja Al Nassrin Cristiano Ronaldo täyttää sunnuntaina 38 vuotta. Oikein hyvää syntymäpäivää mestarille!

Ikinuori Cristiano Ronaldo siirtyi vuoden 2022 lopussa Saudi-Arabian pääsarjajoukkue Al Nassriin todella rahakkaalla sopimuksella. Sitä ennen hän pelasi puolitoista vuotta ManU:ssa, josta lähti kuitenkin riitaisasti.

Ennen sitä mies pelasi Juventuksessa (2018–2021), Real Madridissa (2009–2018) ja Unitedissa (2003–2009). Ennen suurseuroissa pelaamista hän aloitti ammattilaisuransa Sporting CP:ssä vuonna 2002.

Ronaldosta tuli Real Madridin historian eniten maaleja tehnyt pelaaja lokakuussa 2015, jolloin hän ohitti maalimäärässä legendaarisen Raulin.

Kyseessä on eittämättä yksi historian parhaimmista pelaajista – ja Ronaldo on myös voittanut urallaan paljon. Mestarien liigan mies on voittanut viisi kertaa, Espanjan mestaruuksia on kaksi, Valioliigan mestaruuksia kolme ja Italian mestaruuksia kaksi.

Portugalin maajoukkueessa hän on pelannut vuodesta 2003 lähtien 196 ottelua, joissa on syntynyt komeasti 118 maalia. Portugali voitti Ronaldon johdolla EM-kultaa kesällä 2016.

Hän on voittanut Fifan Ballon d’Orin peräti viisi kertaa.

LUE MYÖS: Herkullisia kampanjoita ja tarjouksia löydät Kampanjat-sivuiltamme!

Cristiano Ronaldo täyttää 38 vuotta

Jos video ei aukea, voit katsoa sen TÄSTÄ.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here