Ennakko: Brasilia – Meksiko

720px-WC-2014-Brasil.svg

 

Brasilialla on ensimmäinen ottelu ohi ja siitä tuli helpottava 3-1 voitto.

Tämä varmasti on laskenut paineita isäntämaan joukkueelta, joten tänään nähdään hieman vapautuneempi Brasilia kentällä.

Meksiko voitti ensimmäisen ottelunsa Kamerunia vastaan luvuin 1-0, mutta kärsi linjatuomarin ratkaisuista, sillä heiltä evättiin kaksi kohtalaisen selvää maalia.

Nyt tässä tämän päivän huippuottelussa on vastakkain eritasoiset joukkueet vaikkakin Meksiko on ollut paha vastustaja Brasilialle. Vierailla ei silti riitä taito tai tahto voittoon vaan Joga bonito jatkaa voittokulkuaan.

On vielä epätodennäköistä pelaako hiemna loukkaantunut Hulk, mutta vaikka hän huilaisikin, ei se heikennä joukkuetta juuri yhtään. Luis Felipe Scolari oli sanonut, että hän pystyisi valitsemaan Hulkin tilalle pelaajan silmät, kiinni. Niin hyvä joukkue hänellä on.

Vetovinkeiksi tähän laitamme, että ottelussa tulee yli 2,5 maalia, johon Betsson antaa kertoimeksi 1,69.

Näyttökuva 2014-6-17 kello 17.43.02

Mikäli haluaa hieman korkeampaa kerrointa pelata, niin tässä voisi olla hyvä haku:

Näyttökuva 2014-6-17 kello 17.44.55

Ottelun tuomari on antanut viimeisessä kahdeksassa pelissä 32 keltaist ja 2 punaista korttia, joten tässä pelissä tuon tilaston keskiarvo tulee vain nousemaan. Sen verran tulinen taistelu on edessä!